HOME ROASTED

- ihan itse paahdettuja!

Tanskan toiseksi suurimman kaupungin Århusin laitamilla sijaitsee oma pieni paahtimomme. Se ei näytä ulospäin kovin kummoiselta, mutta työntekijöillemme se on kuin oma kotikeittiö. Jos voisit piipahtaa paahtimossamme, sinua tervehtisivät paitsi herkulliset tuoksut, myös unelmia ja kunnianhimoa pursuava ilmapiiri. Olemme matkustaneet kaukaisiin maihin löytääksemme mahdollisimman laadukkaat raaka-aineet paahtajiemme käyttöön.

Taitavat paahtajamme ovat kokeilleet eri paahtoas-
teita ja makuvaihtoehtoja löytääkseen juuri oikeat yhdistelmät makua ja rapeutta. Alansa ammattilaisina he eivät kaihda erikoisempiakaan kokeiluja löytääkseen uusia ja maukkaita elämyksiä. Osa pääsee jatkoon -ja osa ei. Ensimmäisinä menestystarinoina tuomme tarjolle Sour Cream & Onion maustettuja cashewpähkinöitä sekä BBQ- ja lakritsimaustettuja manteleita.

Vaikka meillä on vankka kokemus takana, meistä tuntuu kuin olisimme vasta matkamme alussa. Paahtimossamme on vielä kokeilematta monia pähkinöitä, mausteita ja makuja. Vähän kerrallaan, pie-nissä erissä paahdamme ja maistelemme - aivan kuin kotikeittiössä. Siksi annoimme tuotteille nimen Home Roasted – kuin kotona paahdetut.

Kasvattaminen, jalostaminen ja valmistus

Laadukkaiden tuotteiden kasvatus, niiden huolellinen käsittely ja helppo valmistaminen. Earth Control arvoketjun tulos kulminoituu sinun lautasellasi. Me hankimme laadukkaita raaka-aineita valikoiduista lähteistä kunnioittaen kasvuolosuhteita ja ihmisiä, jotka tekevät työtä Earth Control - tuotteiden hyväksi. Kun tuotteet ja reseptit ovat helposti saatavillasi, toivomme sinun inspiroituvan tekemään herkullisia ja kasvispohjaisia valintoja, jotka sopivat sinun arkeesi.

Lue lisää

Monikäyttöiset pähkinät

ovat kuitupitoisia ja saat niistä helposti proteiinia

Earth Control valikoimaan kuuluu tuotteita eri puolilta maapalloa. Haluamme tarjota terveellisiä, luonnollisia ja kasvipohjaisia makuelämyksiä arjen aterioihisi. Olemme valinneet mukaan pähkinöitä, siemeniä ja kuivahedelmiä eri tilanteisiin ja tarpeisiin -helposti energiaa aamuihin, helposti mukaan otettavia eväsvälipaloja ja sohvalla herkuteltaviksi – tai uudistamaan annosta, jonka olet valmistanut jo niin monta kertaa aiemmin.  Nauti lempipähkinöistäsi tai kokeile uusia makuja.

Enjoy Naturally – luonnollinen nautinto

Haluamme helpottaa vihreämpien, terveellisten ja luonnollisten valintojen tekemistä arjessa. Suurin osa tuotteistamme sopii kasvissyöjille ja vegaaneille ja niitä voi nauttia myös suoraan pussista.

Pähkinöistä ja siemenistä saat helposti hyviä rasvahappoja ja proteiinia, kuivatuista hedelmistä energiaa. Lisää sopivaan kohtaan omaa ateriarytmiäsi ilman ylimääräistä vaivannäköä.

Tanskan ruoka- ja ympäristöviraston raportti:

System Frugt kontrolrapport